Kortteliliigamies Jake Ropponen palkittiin Suomen Urheilugaalassa Kaukalopalloliiton toimesta lajin taustavaikuttajadiplomilla.

Jake oli kaudella 1982-1983 mukana aloittamassa lajia Kortteliliigan puitteissa ja siitä saakka jatkuneen uran varrelle mahtuu monenlaisia juttuja. Liiton hallituksessa hän ehti toimia vuosikausia ja oli luottamushenkilönä mukana kehittämässä valtakunnallista sarjasysteemiä vanhan GP-turnausjärjestelmän tilalle. Jake toimi muutaman vuoden myös erotuomarina uudessa SM-sarjassa ja vihelsi maaotteluitakin. Lajin huippuvuosina hän toimi myös Kaukalopallolehden päätoimittajana.

Oma värikäs lukunsa on tietysti ulkomaille suuntautuneet pelimatkat, joita Jake oli mukana järjestämässä mm. Sveitsiin, Hollantiin ja useita kertoja Ruotsiin. 

Kortteliliigan kaukalopallosarjat ovat Jaken kotikenttää. Hänen joukkueita olivat mm. Retun Runttaajat, Lataamo, Puutuneet Reidet, Puppe Company, Golden Rammyganes ja Original Ilonas. Kaukalopallouransa tärkeimpänä työnä mies itse pitää korttelin otteluohjelmien laatimista 1982-2022, niillä oli omalla tavallaan vaikutus todella monen pelaajan pelinautintoon ja hikoiluun. - Pääasia, että jätkä pääsee pelaamaan, toteaa edelleen lajin parissa erotuomarina vaikuttava lajiaktiivi ja kiittää saamastaan arvostuksesta liittoa, sekä kaikkia vuosien varrella mukana työskennelleitä, yksin ei tätä kaikkea kivaa oli saanut kukaan aikaan.

Jake oli uransa huipulla SM-pronssia saavuttaneen Lahden kaupunkijoukkueen puuhamiehenä...