Kaiken kansan suosikkilaji MÖLKKY liittyi kortteliperheeseen jo kesällä 2001 ja liigalla on edelleen arvaamaton ilo toivottaa teidät kaikki mukaan tämän koukuttavan palikkapelin pariin.
 
Mölkky on todellinen kaiken kansan laji ja sen harrastamisen aloittaminen on helppoa. Lajin upeasta luonteesta kertoo, että se tarjoaa riittävästi haasteita pitempäänkin harrastaneelle. Vaikka osumat sinänsä ovat tärkeitä, pelin varsinainen suola ja voitot mahdollistava tekijä on ohiheitot !
Avartavana kokemuksena voimme suositella kaikille ohiheittoa - silloin tällöin.
 
23.11.2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyi mölkyn pelaamisen osaksi Suomen Elävän perinnön kansallista luetteloa ! 
 
Kesällä pelattavan jännittävän joukkuesarjan lisäksi ohjelmassa on useita erilaisia turnauksia, niistä kerrotaan tarkemmin omalla Turnauskalenteri -sivulla. Maakunnan omien joukkueiden lisäksi sarjassa on ollut mukana jengejä esim. Vantaalta, Helsingistä, Hyvinkäältä, Mäntsälästä, Ruuhijärveltä, aina kaukaista Iittiä myöten...Kotkan, Sysmän ja Kouvolan uhkarohkeita porukoita odotellaan kovasti mukaan...
 
Mölkyn kesäinen kehto on legendaarinen Kisapuisto, jota joskus myös maailman mölkkymekaksi kuulee mainittavan. Kahvila Kispin edustalta löydät innokasta peliseuraa ainakin arki-iltaisin. Talvisin mölkkykansan ehdoton ykkösjuttu Lahessa on Ilmarisentien uusiutuneessa Energiahallissa heitettävä talvisarja. Kaupungista löytyy nykyisin myös hiekkapohjainen halli mölkky- ja petankkikäyttöön.

Mölkky sopii kaikille ja helppojen sääntöjen myötä osanottokynnys on todella matalalla. Lajin parhaisiin perinteisiin kuuluu, että uudet harrastajat otetaan mukaan mölkkyperheeseen empaattisella otteella...
  
Tervetuloa pelaamaan mölkkyä Kortteliliigaan !


Kts. tarkemmin: http://molkky.com/

KESÄSARJA 2023 TULOKSET:
Ykkönen:
🥇MUSTASURMA
🍌KAAMEET APINAT
🥉TEAM TUPPI
4. MAESTRO
Mestarijoukkueessa pelasivat: Anniina Oksanen, Sakke Oksanen, Inka Oksanen, Tommi Laurila ja Mikko Heimola.

Kakkonen:
🥇FELLMANNINPUISTON REIPAS
🥈YKK
🥉NS. LIEKKI
4. TEAM KAATAJAT
Mestarijoukkueessa pelasivat: Mari Sormula, Liisa Hugg, Niina Tilder, Jouni Väisänen ja Ari Kittelä.

Kolmonen:
🥇POINT PUB 1
🥈JAVI
🥉AJTILI.FI
4. FB BEACH
Mestarijoukkueessa pelasivat: Jukka Järvinen, Heikki Laakso, Tero Kaasalainen, Seppo Blumenthal ja Tero Mäkinen.
 
 
KESÄSARJAN 2023 YHTEISET JUTUT
- pelimuotona trippeli, eli 3 pelaajaa/joukkue/erä
- peli-ilta on torstai
- pääpelipaikkana on maailman mölkkymekka Kisapuisto
- joukkueen pelaajamäärää ei ole rajoitettu 
- pelaajaluetteloa voi täydentää 31.7.2023. saakka
- jäsenmaksu on 30 euroa / pelaaja 15.6.2023 mennessä
- osanottomaksu on 85 euroa / joukkue 15.6.2023 mennessä
- joukkueella on oltava oma hyväkuntoinen, virallinen pelisetti.
- jokaisella joukkueella pitää olla oma virallinen TacTic -mölkky
- myös vielä mahdollisesti heittokuntoiset Tuoterengas -mölkyt kelpaavat
- viritetyistä heittomölkyistä seuraa tuntuva sanktio joukkueelle ja pelaajalle
- tupakointi tapahtuu sille varatulla alueella
 
KORONA
Tullaan peleihin vain terveenä. Pidetään huoli henkilökohtaisesta käsihygieniasta. Kättelyt ovat mennyttä aikaa.
Jokaisella on käytössä oma heittomölkky (porilainen tikku).
 
TIETOTURVA
Korttelin tietoturvaseloste: tietoturva.pdf

AVAINHENKILÖT 
Sarjatoiminnan avainhenkilöt, joukkueiden vetäjät ja mölkkyjaosto mallia kesäkausi 2023:
mölkkygm.pdf

OTTELUOHJELMA
Virallinen otteluohjelma löytyy aina netistä.

SÄÄNNÖT
Yhteisen kesäsarjapelaamisemme raamit: mksaannot.pdf

KESÄSARJAN MATERIAALIPANKKI
Pelaajaluettelo.pdf: pelloojat.pdf
Pelaajaluettelo.doc: pelloojat.doc
Luettelon palautus mielellään sähköpostilla viimeistään 15.6.2023
Osanottomaksutilisiirto: osanottomaksu.pdf eräpäivä 15.6.2023
Jäsenmaksutilisiirto: jäsärit.pdf eräpäivä 15.6.2023
Ottelukortti 4-erää: mkkortti.pdf
HUOM ! HUOM! älä vie näistä tilisiirtoja yritykseen. Tilaa yrityskäyttöön uusi, virallinen tilisiirto täydellisten laskutustietojen kera liigan toimistolta...
 
OTTELUKORTTIPANKKI
Vapaasti tulostettavissa turnaus ymv. käyttöön;
2-erää: 2erää.pdf
3-erää: 3erää.pdf
4-erää: 4erää.pdf
5-erää: 5erää.pdf
Singeliduppeli -formaatti: singdup.pdf
 
MÖLKKYJAOSTO 
Mölkkytoiminnasta liigassa vastaa asialle nimetty lajijaosto;  
Suvi "Teräskäsi" Soini, paheenjohtaja p. 040-584 6519
Juhis Mälkönen, sihteeri
Petteri "Badding" Rajanummi
Jaana Mälkönen
Liisa "Lissu" Kylliö
Esa Koponen
Harri Helminen 
Jone Väisänen
 
 
 
SUOMEN MÖLKKYLIITTO RY.
Kts. tarkemmin: www.molkkyliitto.fi

 

TACTIC

Kts. tarkemmin: www.molkky.com