Kulman kundien taru, Aleksis Kiven Seitsemää veljestä vapaasti lainaten ja mukaillen.
1. luku
Kisapuiston kenttä, Päijät Hämeessä, seisoo Kariniemen mäen eteläisellä rinteellä,
liki Lahlen kaupunkia. Kisarin ympäristö on ruohoisia kenttiä, mutta idässä avautuu
kivinen kaupunki ja lännessä aaltoilee Wesijärvi. Tämä on kulmalaisten koto, joista
käyn kertoilemaan.
Kulmalaiset on alle parikymppisiä, vanhimmat jo ylikin. Ruumiinrakenne on heillä tukeva ja harteva. Luonteen ominaisuus joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee on eloisa mieli.
Kukin omissa askareissaan päiväsajan, illan alustaessa ja varsin viikonloput viettivät yhteisissä pyynnöissä. Eikä aina vältytty äitien ja tyttöystävien pieksäjäis-löylyistä.
Kulmalaisten parhaita huvituksia oli myös pallon potkiminen, jota leikkiä he vielä näihin miehuutensa vuosiin saakka rakastavat harjoittaa. He jaettuna kahteen joukkoon, tai vastassa Torvi milloin Rewa. Kova oli silloin huuto, juoksu ja temmellys, tulvana virtasi hiki heidän kasvoiltansa. Eikä aina vältytty kolhuilta, milloin oli otsa varustettu aika sarvella tai poski ajettuneena simpulaksi. Näin kului heidän nuoruutensa päivät: kesät kentillä, talvet opin ahjoissa ja työaskareissa.
Kenttä ilman sivurajalla astelevata emäntää on kuin pilvinen päivä, sen kentän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta. Mutta hyvä emäntä on kentän kirkas valo, joka valaisee ja lämmittää.
2. luku
Halusivat Rewan pojat ilvehtiä kulmalaisten kanssa. Olivatpa jotenkin päissään sepitelleet monet ivalaulut. Rupesi kulmalaisten sappi paisumaan ja heidän silmänsä kävivät teräviksi, supistuivat pieneksi kuin tihkurin silmät, koska hän kannon alta mustassa korvessa katsahtaa ulos päivän valkeuteen. Eivätpä tienneet rewalaiset tulleensa tuimaan taistoon kulman syntysijalle Kisapuistoon. Ensiksi luikahteli liukutaklaukset, luiskahteli kahdenpuolen, mutta siitä he iskivät palloon päillään. Tuimasti iskivät vastaan Rewalaiset, mutta tuimemmin vielä raastoivat Kulman miehet: raskaasti kuin rautanuijat putosivat Kulmalaisten taklaukset päin Rewalaisia. Kiiriskeltiin pölyssä ja tomussa, joka kuivalta kentältä nousi palloellen ilmaan.
Näin kesti pitkään rähisevä ottelu. Kauan pinnistelivät Rewalaiset vastaan, kunnes voimattomina vaipuivat maahan.
Siinä he makasivat revityillä pelipaidoilla ja turpuneilla kasvoilla, niellen ahneesti raikasta ilmaa kuumaan huokuvaan sisustaansa. Voiton miehinä seisoivat Kulmalaiset, mutta näytti heidän muotonsa että heille tarpeeksi oli taistelossa ja mieluisa oli heillekin levähdys.
3. luku
Visakalloiset kulman veljet, kukin omilla tahoillaan pänttäsivät aapisiaan, harjoittivat lukujaan hartaasti , hikisillä otsilla. Viikon vierähdettyä lensivät aapiset ja muut toimet nurkkaan.
Kirmaisivat veljekset nurmisille ahoille tai hiekkaisille kentille rakkaan harjoituksensa pallon perään. Vaikkei lukemisen päätä ollut veljille suotu, muutamaa poikkeusta lukematta, käytännön pyynnöt hallittiin, joskus lukkarin ryhmyisen sauvan avittamana.
4. luku
Usein lämpeni sauna koitosten jatkeeksi. Tehtiin sellaiset keitokset koko veljeskunnalle ja silloinpa kovin likistyivät heidän hampaansa yhteen ja kasvonsa mustenivat hirveästi, niin karvasteli kurkussa ankara lääke. Aina joku rakensi ehtoollisen, kantoi pöytään jauhoisia makkaroita ja kortteli tolkulla oltta. Siirryttiinpä vielä vinhasti kylän keskustaan kesäistenkin Nuuttijuhlien viettoon.
5. luku
Tekivät veljet matkoja läpi synkeiden salojen, milloin kauas Karjalaan tai samoellen Savon sydän maille.
Sieläpä halusivat näyttää kisapuistossa opittuja taitoja niin karjalais ketkuille kuin savolais vieräleuoille.
Kukaan ei reissuissa tai muutoinkaan ylenkatsonut neuvoja tai varoituksia eikä ilkivaltaisuutta osoitellut kylvellen välillemme eripuraisuuden siementä, eikä ketään tarvinnut siirtää liitostamme tahi karkottaa kauas pois.
6. luku
On joulun alus lauantai, ilmassa pikku pakkanen, vasta satanut lumi peittää Karinemen rinteet ja Kisapuiston nurmet. Kuluu kylältä hiljainen autojen hyrinä, naakka illastaa lehmuksessa, puluparvi KOP:n talon katolla.
Saunasta kuluu löylyn kohina kiukaan kuumilta kiviltä, ottavat veljet nyt ankaran joulukylvyn.
Rupesivat viimein rakentelemaan ehtoollista, oli monenmoista evästä, mutta olivatpa laittaneet väkevämpää kuin malskin oltta. Tuimana kiehui se kiulussa ja kun kannullisen sitä siemaisit tunsitpa huimausta aivoissas.
Syötiin ja juotiin kun oli joulu, joulu kaikilla niin Torvilaisilla, Gremolaisilla kuin ihmisilläkin.
Monet oli laulut ja tarut, mutta koskaan ei sauna palanut poroksi kuten oli käynyt entisaikoina eräälle Toukolalaiskylän veljesten jouluiselle saunalle.
7. luku
Taas keväällä varhain, jo ennen kurkien tuloa, heittivät veljekset arkiset askareet alkoivat keskittymään jalkapallon jaloon taitoon. Matkaottelut veljeksillä aina mielessä, mutta piti laittaa joku veljeksistä puotiin suurin rinkka seljässään hakemaan seitsemän korttelia viinaa. Matkaan veljet kohti vireätä vastustajaa. Kaatuivat taasen viholliset kuin aikoinaan Laurin pyssystä lähteneellä tulisella-annoksella kellistynyt Viertolan salojen suurin otso. Ensimmäinen ryyppy olkoon voittomaalin tehneen veljen.
8. luku
Kerranpa oli veljillä vihainen vastus, keskiympyrässä piti vahtia pitää kun painoi päälle joukot kuin sarvekas sonnilauma. Mutta olipa vielä kontissa konsti, kaikki yhtenä miehenä tulta päin ja kaatuihan sekin lauma. Eikun taas voittolihat vartaaseen.
9. luku
Monet oli kerrat kun piti pilliin puhaltaja tuomarin kanssa olla eri suuntaa tuomiosta. Pitipä antaa piiparille neuvoa et sappi kiehui. Kapteeni neuvon antoi joka oli kotoisin miehen kallosta eikä mistään hatsaleen ämmän pääkkösestä.
10. luku
Vaikka kulman veljillä oli monenlaista kepposta ja pilaa ei kruunun käskyläisten tarvinnut puuttua peliin. Kerranpa kammettiin kammarille veljestä riehakasta, mutta siitäkin selvittiin ”kertoilemalla tuttumme olevan ankaran rovasti Hovilan”.
11. luku
Niin on veljesten vuodet kuluneet, kellä vaimona kotikylän impi, kellä kauempaa koukattu kaunoinen. Sarkojaan ovat kyntäneet omilla pelloillaan, pirttiviljelystäkin harjoittaneet koskapa jo pilttejä kolmannessa polvessa peuhaa.
12. luku
Mutta tässä on kertomukseni loppu. Ja niin olen kertonut kulman veljistä Kisarin nurmilta lähtein, ja mitä kertoisin enää heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulkee rauhaisasti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistuu rauhaisasti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa.
Esitetty tunteella 16.8.2008 Kulman Pallon 40-vuotisjuhlan kunniaksi.
Lausuja Jorma Vauhkonen.