Korttelin tennis
Tennisjaosto pyörittää Kortteliliigan tennistoimintaa ja järjestää turnauksia ympäri vuoden. Tiedotamme niistä jäseniä sähköpostilla sekä tällä sivustolla. Useimmista tapahtumista infoamme myös Tennishallin ilmoitustaululla sekä somessa. Haluatko tiedotteita tapahtumista ja turnauksista sähköpostiisi? Pääsarjana pelaamme lokakuusta toukokuuhun joukkuetennistä 4-pelinä. Kesäsarjoissa on sekä 4- että 2-peliä, samoin monissa turnauksissa. Mixty eli sekanelinpeli on myös nostanut suosiotaan paljon vuosi vuodelta. Sitä löytyy myös useimmista turnauksista. Vaikkakin joukkueet ovat miesvoittoisia, niin naisetkin pelaavat siis todella paljon ja heille on jopa omia turnauksia aina mahdollisuuksien ja kysynnän mukaan.
Missä pelataan?
Tennisjaoston ja koko Liigan toiminnan selkäranka on Lahden Kisapuisto. Kesällä pelaamme ulkona massakentillä ja talvikauden Tennishallissa eli Kisiksessä tapahtuu jatkuvasti. Emme kuitenkaan karta mitään kenttää tai hallia, irtoturnauksia ja tapahtumia on aina siellä missä se mahdollista kulloinkin on. Pyrimme kuitenkin pitämään kustannukset ja etäisyydet pieninä, jotta mahdollisimman moni pääsisi aina mukaan. Kisapuiston lisäksi joukkueilla on omia pelivuoroja mm. Janus-Areenalla sekä Pajulahdessa.
Tennis
Tenniksen turnaukset
Kaikenkarvaisia. Pääsarjan lomassa talvikaudella pelataan pääasiassa lyhyitä ja huumorismielisiä turnauksia. Turnauskauden avaa suosittu Kinkunsulatusturnaus joka pelataan Tapaninpäivänä. Keväällä on sitten vuorossa Tipu-Tour pääsiäisen aikaan. Keväällä järjestetään mahdollisuuksien mukaan Janus-Open ja ulkokauden avaava Tiilimurska. Ja kun ulkokausi on avattu, alkavat koko kesän kestävät pienjoukkuesarjat kuten Mixty, Seniorit ja Ladies -sarjat pyöriä täysillä, kovempia sarjoja unohtamatta. Heinäkuun yleensä lomailemme, mutta kesän lopussa jälleen pelataan. Silloin on luvassa Kesä-Mestarit Open ja ulkokauden päättävässä Liigapäivässä pelaamme kilpaa jopa puumailoilla. Silloin on luvassa legendaarinen Woody eli Kisapuisto Classic. Voit osallistua kaikkiin tai vain niihin joihin haluat, tarjontaa kyllä piisaa. Ja lisää järjestämme jos jäsenet niin toivovat. Uusinpana konseptina jaosto esitteli Miksaus-Mixtyn, jossa onnella on merkitystä jo turnaukseen pääsemisessä :)
Mitäs pelaaminen kustantaa?
Homma on halvempaa kuin saippua. Kortteliliigan jäsenmaksu on vaivaiset 30 €/vuosi. Ja tenniksen lisäksi Liigan jäsenillä on oikeus osallistua kaikkiin sen lajeihin koko tuon ajan! Yksittäinen turnausmaksu tenniksessä on alkaen 5€ ja se kattaa sekä kenttämaksut että pelipallot. Maksut ovat maksimissaan parissa kympissä, riippuen hieman turnauksesta ja sen vaatimista kenttätunneista. Toki myös palkinnot pyritään jyvittämään turnauksen keston ja vaativuuden mukaisesti. Alkaen mitalista ja päätyen tuotepalkintoihin.
Löytyykö valmennusta tennikseen?
”Vain lahjattomat harjoittelee” -sanonta ei Liigalaisiin päde. Valtaisa osa joukkueista ja pelaajista treenaa keskenään säännöllisesti, useat jopa monta kertaa viikossa. Meidän ei tarvitse siis olla innokkuuden määrästä huolissamme, mutta emme kuitenkaan valmenna. Liigan ja Tennisjaoston tehtävä on järjestää itse toimintaa, turnauksia ja sarjoja. Paikalliset seurat ja koutsit kyllä auttavat mielellään kaikessa valmennukseen liittyvässä. Heiltä löytyy junioreista aikuisiin jokaiselle jotain, kursseja, ryhmiä sekä yksityisvalmennusta. Tsekkaa linkit alla ja ota yhteyttä.
Olen nuori/vanha/aloittelija, pärjäänkö vai tuleeko aina 6-0 köniin..?
Ei ne voitot vaan tiimin saunaillat! Rakkaudesta lajiin. Liigahenki voittaa aina. Legendaarisia sanontoja on syntynyt lukuisia. Mutta älä huoli, sillä lyhyt vastaus on ”ei tule aina köniin”. Tällä hetkellä joukkuetenniksessä on jopa 4 eri divaria ja siten varmasti jokaiselle sopivantasoisia vastustajia. Tämän lisäksi 60v täyttäneille on aivan oma ”SeniorTour”. Mikäli maila pysyy kädessä ja pelit kiinnostavat niin olet Tervetullut mukaan. Harrastajan iästä ja taitotasosta ei Korttelissa tehdä numeroa vaan mahdollisuus! Kaveri- ja peliporukoita on aivan laidasta laitaan, jopa eräs upea 100% naisjoukkuekin löytyy, joten rohkeasti mukaan vaan!
No entäs sitten ne tosi hyvät pelaajat, pääsevätkö hekin mukaan..?
Kyllä. Mutta me käytämme tasoituksia. Tasoitusluettelo on Tennisjaoston ylläpitämä lista, joka määrittää pelaajan tason. Listan päätarkoituksena on pitää peli reiluna ja otteluparit tasaisina. Tasoituksella myös rajoitetaan osallistumisoikeutta alempiin sarjoihin. Täten liian kova pelaaja ei pilaa muiden turnausta, vaan hän ohjautuu automaattisesti suoraan ylempään sarjaan tasoituksensa perusteella.
Miten pääsen mukaan KortteliLiigan Tennikseen..?
Seuraa tämän sivuston uutiset ja turnaukset -osioita. Niistä selviää aina kulloinkin menossa ja tulossa olevat tapahtumat. Kaikki turnauskutsut sekä päivämäärät jolloin taas tapahtuu löytyy niistä. Sitten vain toimit ohjeiden mukaisesti ja ilmoittaudut mukaan. Talven ja Kesän joukkuesarjoihin on myös mahdollista perustaa kokonaan oma porukka. Kaikki säännöt ja reunaehdot löytyvät tältä sivustolta, mutta jos jokin jää epäselväksi, ole vapaasti yhteydessä meihin. Pelaamalla myös tutustut parhaiten olemassaoleviin joukkueisiin. Avaamme lisäksi aina kauden alussa sivuille pelaajapörssin, josta monesti bongataan uusia pelaajia mukaan tiimeihin.
Kiitos tästä, voinko saada vielä lisää tietoa tennistoiminnasta..?
Ole hyvä & tottakai! On meidän, pelaajien, seurojen ja kaikkien tahojen yhteinen etu saada uusia aktiivisia harrastajia mukaan lajin pariin. Ohessa aiheeseen liittyviä paikallisia sekä valtakunnallisia linkkejä. Lähetä meille vinkki jos mielestäsi jokin oleellinen tästä uupuu:
Tennisjaoston some: Facebook & Instagram
Lahden Tennis- ja squashkeskus
* Lahden verkkopalloseura / LVS
* LVS:n YouTube -kanava
* Lahden Tenniskerho / LT
* LT instagramissa
* Pajulahti Tennis
* Vierumäki Tennis
* Suomen Tennisliitto
* Tennisässä – kansalliset kilpailut & pelaajat
* Tennisliiga – seurojen väliset kapinat
Tennisjaosto eli mahdollisuuksia harrastajille järjestävät:
Pj. Harri Nikunen sekä jäsenet, Jussi Kortepuro, Riina Salonen, Monica Kokko ja Marjatta Nikkinen + teknisenä tukena Joni Semeri. Jaostoon pääsee myös mukaan – tule mukaan & vaikuta!
Tervetuloa Tennikseen & samalla mukaan Kortteliliigaan – ota vapaasti yhteyttä!